Eilen oli jälleen se päivä, jota amerikkalaiset odottavat kuin joulua. Itsellenikin tuli yllättäen tilaisuus seurata Super Bowlia suorana lähetyksenä, erään onnekkaan sattuman seurauksena. Vanhaan hyvään aikaan MTV3 televisioi ottelun joka vuosi ilmaiseksi, mutta ahneet kapitalistit ovat sittemmin rohmunneet esitysoikeudet ja siirtäneet ne maksullisille kanaville.

Tänä vuonna loppuottelussa kohtasivat Indianapolis Colts (muutaman vuoden takainen mestari) ja ensimmäistä kertaa Super Bowliin selvinnyt New Orleans Saints. Hurrikaani Katrinan runteleman kaupungin joukkue Saints oli suosikkini tässä ottelussa, vaikka Colts olikin ennakkokaavailuissa hieman vahvempi. 

Ottelu ratkesi siihen, kun Coltsin puolijumalana pidetty pelinrakentaja Peyton Manning epäonnistui syötössä, Tracy Porter kaappasi pallon ja vei touchdownilla Saintsin johtoon. Saints sai vielä potkusta lisäpisteen, eikä Colts enää pystynyt kirimään 14 pisteen etumatkaa kiinni vähän reilussa kolmessa minuutissa.

Usein harmittaa, että amerikkalainen jalkapallo jää suomalaisessa mediassa niin vähälle huomiolle. Seinäjoen Crocodiles on pärjännyt kotoisessa Vaahteraliigassa ihan kelvollisesti, vaikka ainoasta mestaruudestakin on kulunut jo yhdeksän vuotta. Enkä ole vielä kertaakaan käynyt katsomassa joukkueen pelejä, vaikka monena kesänä olen haaveillut meneväni. Toisaalta usein tuntuu, ettei pelipäivistä ja lippujen hinnoista löydy riittävästi tietoa. Lajin markkinointiin pitäisi panostaa enemmän ja otteluita pitäisi televisioida (muitakin kuin finaali), että suuri yleisö kiinnostuisi.

Ehkä Suomessa voitaisiin ottaa vähän mallia rapakon takaa ja tuoda aktiivisemmin esille tätä mielenkiintoista lajia. Jos vaikka televisiossa esitettäisiin NFL:n runkosarjapelejä silloin tällöin, niin se voisi lisätä myös Vaahteraliigan kiinnostavuutta suuren yleisön keskuudessa.