Harhailin tänään edestakaisin Anttilan dvd-osastolla ja yritin löytää sieltä jonkun kepeän perjantaileffan illanratoksi. Aloin jo tympääntyä ja olin vähällä lähteä tyhjin käsin takaisin kotiin, mutta sitten huomasin hyllyssä Last Action Heron. Halusin alunperin nähdä tuon elokuvan jo kahdeksanvuotiaana pojankloppina, kun kaverini kehuivat sitä minulle ja olin vähän aiemmin nähnyt ekan Schwarzenegger -leffani Commandon. Schwarzenegger oli siihen maailmanaikaan varmaan Speden lisäksi ainoa näyttelijä, jonka nimen tiesin, eikä noista kahdesta ollut kovinkaan vaikea valita kumpaa diggaa. En kuitenkaan ikinä päässyt elokuviin katsomaan Last Action Heroa, eikä kellään kaverillani ollut sitä videolla.

Olen näiden vuosien aikana onnistunut missaamaan aina kyseisen leffan televisioinnit, enkä ole malttanut tuhlata rahojani videon tai dvd:n hankkimiseen. Tänään se kuitenkin suorastaan hyppäsi silmilleni muiden elokuvien seasta, joten päätin korjata vanhan vääryyden ja paikata pienen aukon sivistyksessäni. Annoin kassasedälle 6 euroa ja lähdin tyytyväisenä kotiin viettämään leffailtaa.

Elokuva tarjosi suurin piirtein sitä, mitä siltä osasin odottaa. Hivenen lapsellista, mutta jouhevaa toimintaparodiaa, jonka parissa aika kului ihan mukavasti. Ehkä tämä elokuva on alunperin suunnattu sellaiseksi isien ja poikien yhteiseksi ajanvietteeksi, josta molemmat voivat löytää jotain kiehtovaa. Jos olisin nähnyt tuon elokuvan jo silloin 8-vuotiaana, niin se olisi varmaan ollut mielestäni ilman muuta yksi maailman parhaista leffoista.

Mutta ajat muuttuvat. Elokuva oli omaperäisestä juonestaan huolimatta melko keskinkertainen tekele, mutta ehkä vähän mainettaan parempi. Ihan sopivaa vaihtelua ainaiselle Fellinin, Leonen tai Coppolan tekeleiden vahtaamiselle. Ja olihan tässä yksi kohtaus joka sai ihoni kanalihalle, kun taustalla soi hetken aikaa Megadethin loistava kappale Angry Again.

Elokuvan kantava voima on kuitenkin "Kuvernaattorin" itseironia. Ärsyttävää, mutta juonen kannalta olennaista pikkupoikaa näyttelee Austin O'Brien (luojan kiitos ei kuitenkaan Macaulay Culkin). Pahisrooleista vastaavat  Charles Dance ja F. Murray Abraham ei juurikaan vakuuta, mutta Ripperiä esittävä Tom Noonan onnistuu vähän paremmin. Pienissä sivurooleissa vilahtelee vanhoja tuttuja naamoja, kuten Sir Ian McKellen (X-men, Sormusten Herra), Frank McRae (Lupa Tappaa) ja Anthony Quinn (La Strada). Sharon Stone, Robert Patrick ja Jean-Claude Van Damme tekevät myös pienet cameot.

Hyvän musiikin, Arskan itseironian, omaperäisen juonen ja elokuvan myötä löytyneen sisäisen pikkupoikani ansiosta annan tälle arvosanaksi  *** 1/2